Extras
Excerpts from Katariina Lahti’s diary in Benin
MAMI WATA´S CHILDREN OR WATER MOTHER´S PEOPLE
Voodoo – the secret gate to African thinking
In January-February 2006 I travelled around West-Africa, in Togo and Benin and documented voodoo-ceremonies in the local villages. For us voodoo has come across mainly through a Hollywood filter. The real, living voodoo is both a religion and a judiciary, an all inclusive ritual system that sustains the community and controls the everyday life of its people. Voodoo is also entertainment and a fairly sized business. In the area of Grand Popo in Benin people mainly worship Mami Wata, the sea god. There are around forty voodoo villages in this area. I travelled on a moped or a raft to wherever something was happening. The uninterrupted drumming, dance, trance, the sleep of the spiritualistic mediums, the exaltation brought on by inspiration, the ability to picture lifeless objects living, catharsis… it feels like I’ve touched on something essential.
The poetic trance
Monday January 30th 2006
Nine o’clock this morning we left for Heve on the other side of the river.
Some issues had piled up in the village, especially amongst the women and the priest had decided to hold a ceremony.
First the priest mixed the water for washing – herbs and spices – and the women taking part in the ceremony were anointed with it. At the same time palm liquor was sprinkled on the chores. In the small temple, in a hole in the ground, the women told the priest what was on their minds. There was no trace of the malicious black magic that is normally associated with voodoo in the west.
An old lady hoped that all her children would get jobs and that peace would sustain. Did she mean world peace or peace in the village wasn’t clear, but still. (Later it turned out that she had meant peace within her family.) The priest kept tinkling a rattle and mediated the woman’s wishes to the spirits. He broke some kola nuts and dropped some pieces of the nuts in the hole on the head and mouth of the voodoo sitting in the corner. He was feeding the god. Giving food and drink to god is an operation that is carried out several times a day. Every god has its own taste – many of them smoke.
Then we went outside and the casting of lots started. The women sat around the priest and by looking at the pieces of nut the priest had either a positive or a negative answer to their questions. If the nuts that were shaken and tossed like dice, hit the plate with their crust upwards the answer was negative, if the kernel came up was positive. The nuts were tossed on the plate as long as they got a positive an-swer.
In between the lots the priest had to tinkle his rattle a little.
They spread a yellow powder on top of the altar and the priest squirted palm liquor from his mouth. The villagers following the sermon as well as the drummers drank every so often palm liquor, as did I – the women circled the crowd with bottles.
The slaughter took a long time. The sacrificial animals were a goat and a chicken. The animals were anointed and brushed with green branches. Their legs were tied together and then opened again – they had forgotten to feed the goat a fresh sprig before the sacrifice. Eventually they made a hole in the goat’s throat and the goat’s blood was drained – slowly, much too slowly – into a basin. Everyone present had their big toe marked with the blood. When the goat and the chicken lay at their last gasp I thought the ceremony was over and the animals would be killed. But now it all just started.
The woman who had prayed for peace was the first to go into a trance. She gave out a loud cry, fell on the ground, tore her chest bare and stayed in a bent position with her whole body tense up to the last toe, shaking. The other women held her by the arms so that she wouldn’t hurt herself. Now the goat’s neck was finally wrung. Altogether five women went into a trance. Each one had her own style, her own temper and a way of moving. One of them was a fury – she run absolutely amok with a stick. Her eyes were turned inside out. One young girl was poetic – she had an inward smile and moved her hands a little with her body bent forward and her bottom stretched out. Figures were drawn into the women’s faces with white ash. All the figures were different too. One woman jumped into a tree and then started as if to dance, but the dance was strange, she contacted with something she shook her finger at and so forth.
Later it turned out that the women were in touch with different spirits and the nature of the spirit defined their behaviour in trance. We gave a bottle of booze and a packet of biscuits that we had bought on the way to the priest. After the ceremony I felt shaken but refined. The whole ritual was conducted in good spirit; there was a strong feeling of belonging. The ceremony took about 3-4 hours and made a great impact on me.
Voodoo altar
Thursday, February 2nd, 2006
At the crack of dawn we went to the village of Tloundjounli on a ferry, a kind of a big raft that for a small feel took passengers across the river. The voodoo priest was called Wavimi, which means “everyone shouts my name”. I had met him the day before at the ceremony and he had promised to get me some protections.
We stepped on the small yard with our local guide and took off our shoes, knelt in the sand and first touched the earth with our fingers and then our foreheads. The palm liquor was strongly spiced with herbs. Inside the temple – a tiny, low room in a mud hut – were statues of divinities on two walls. On one wall the lightly shaded gods with multiple heads arose from the ground like sugarloaves made of mud. They had crown caps for eyes and a small hole as a mouth for cigarettes. The divinities on the other wall protected from the evil deeds of people. These gods were shaped the same, but were ex-tremely dark and scary.
If you have done something bad you should be afraid of these gods, they can cause death. If you ha-ven’t there’s no reason to be afraid.
The priest started to call in the spirits.
All godheads got a cigarette in their mouths and talcum powder, colorant and perfume was sprinkled on their heads, palm liquor was sprayed straight from the mouth. The priest chose the protections he was going to make. Objects hung on the walls as symbols for these protections. For me the priest chose a string of beads with a seed hanging from it. For Ilpo a bottle, inside which he poured liquor and then called the spirit to go in the bottle. The priest put the bottle close to my ear and asked if I could hear anything. At first I said I couldn’t, but since the priest looked disappointed because the spirit had already settled in the bottle and was rattling in there, I said that if I listened very closely I could hear something. You have to pour gin into this bottle and when you drink it no one can hurt you. You can’t share the bottle with just anyone; it’s just for the few chosen ones. I didn’t understand who these cho-sen people were supposed to be, so I think its best if Ilpo alone drinks from the bottle.
The priest also cast lots, like yesterday.
First all the nuts fell with their crusts upward, which isn’t a good sign. Then the priest cast them again and this time all the nuts fell with the kernel upwards. Jackpot! It’s an extremely positive thing. There’s even a name for the phenomenon: zu-bi. Finally the priest gave us a list of things (including perfume) that the spirits want and that should be acquired by tomorrow. He also defined a price for all the pro-tections, a very high one that the guide had to hackle. The ceremony lasted about two hours and the atmosphere was once again very natural and mellow, yet serious. The priest believed in his cause in a simple, very matter-of-fact manner. He didn’t try to convince us and there was nothing artificial or show-offish about him. Everything was natural and real.
Friday, February 3rd, 2006
We collected the protective objects from the voodoo priest: three bottles oiled with blood. It turned out, that although money was important and most of it was given on the sly (aka so that the villagers didn’t see) the most important thing was a small cloth I gave the priest for wiping eyeglasses. There’s a text “vision express” written on the cloth, and it’s perfectly suitable for voodoo. The ceremony lasted for three hours and was so intense that I have to get back to it.
Sunday February 5th, 2006.
So on Friday there was a white sign made in front of the god (pale blue, sugarloaf-like primitive head) outside Wavimi’s, the voodoo priest’s house. The sign meant that protections were being made in the house. Normally the protections are secret, because if someone knows about your protections they can try to undo them with counteracts.
Wavimi had collected herbs and covered all the bottles with a white cloth and decorated them with seashells. A big sack was overturned on the rush mat and the priest started to sort out the materials he was going to use for raising the spirit. Small pieces of cloth, leather, dried up animals, horse hair, hair, bast; everything that could be found in the surrounding rubbish heaps including a pair of old under-wear. Small bits were cut from the materials that the priest had chosen and the assistants stuffed them into the bottles with sticks.
At times the priest drank the perfume that he was going to use for making the protective perfume. Doz-ens, if not hundreds of pieces of different materials were stuffed into the bottles. Then we went inside the temple. A chicken was decapitated and the bottles were oiled with its blood. The chicken didn’t die straight away, but was tossed on the sand outside the house to wriggle. The positions it took had their own meanings and I had to go and press my leg on top of the wriggling chicken and touch it with my hand. Finally the chicken died. It was put in a pot for the sacrificial meal.
Inside the temple spirits were called and the voodoo heads were anointed with liquor, powder etc – cigarettes were put in their mouths. The same operations were repeated several times.
When all the bottles had been oiled with blood and the operations were repeated again and again, we all went outside. The meat was separated from the bones of the boiled sacrificial chicken and the bones were taken to the gods – they were arranged on top of the god’s heads. Chicken heads were put on top of the bottles and the meat was put on top of those and it had to be eaten without touching it with hands, bending towards the ground.
We ate the chicken that had been boiled without salt with the villagers that had gathered around. The priest had liked “Vision express” so much, that the asked the villagers to sing a song for gratitude. I came home with bloody bottles, shaking.
Saturday, February 4th, 2006
The village of Seco in Togo is the true voodoo centre around here and they have really “fancy” tem-ples. The priest, that spoke excellent French and listened to Mozart, showed us the altars and per-formed a ceremony, where two chickens were killed. I paid 7000 CFA for the chicken, palm liquor etc. They stripped me of my own clothes and I was dressed in a local cloth that you wrap around you. They also took away my scarf and shoes. The priest performed a similar ceremony as the one earlier, pour-ing liquor, talcum powder and colours on the gods.
When we came to the village in the afternoon all the women were at the fire preparing the sacrificial meal. They were all chatting peacefully when all of a sudden there was a terrible scream and everyone rushed to and fro. A snake had come to the fire site. It was small but extremely poisonous.
After the ceremony in the village we ate rice and some strongly spiced fish that they had just pulled out of the river.
A small girl, about seven months old was being doused with water. An older woman spread her vulva and ran water between her legs where I could see something red. Then they washed her bottom dousing it carefully with water and finally she was soaped, rinsed and dressed nicely, wearing also a diaper and panties. I wondered if this was it. Had I unbeknownst to me witnessed and shot what hap-pens after a circumcision?
The girl was finally put on my lap to sit, bump! And with just as little warning she was taken away when we started to eat.
There was a specific house in the village for visitors. I got a small unfurnished room, but it was so hot and I felt a bit uneasy about scorpions in the dark room and also about the snake we’d seen in the af-ternoon that I ended up sleeping on the terrace, where all the other people (about 10 people) in the house slept too. With the help of a local happy pill I took a “shower” before I went to bed – I ran some water on me. A girl laughed her head off when she saw my pale skin in the moonlight.
Literally at cockcrow - for the rooster screamed by my ear – the host opened the radio and everyone started to talk at the same time. Here everyone goes to bed together and wake up together – they do everything together. People here tend to talk pretty peacefully except when someone freaks out or is too drunk and starts to brawl – usually at his wife. The subject of beating up your wife is a very popular – albeit amusing – subject in songs.
I called home from Togo, because there’s always a signal there. Luckily it seems like I’m going to get the charger for my camera from Finland – otherwise it would have been a shame for this is a true paradise for shooting. And not just video, but photographing is especially interesting.
So at times I had to return to the home village with a moped to take care of some business in Finland – and to clear my head.
I have to write, otherwise my thoughts get seized up, I will loose my reception and I will forget the things I’ve experienced.
I will continue the trip on the afternoon.
Wednesday, February 8th, 2006.
The feast of Seco was the 99th birthday of the god Djagli. There had been misfortune in the village in 1905 and the people had decided to build an altar for the Djagli-voodoo, the counterforce of witchcraft.
Hundreds of people from around the coast had gathered for the feast. The gods were now dressed in skirts made of bast. People crowded the temple’s inner court waiting for the ceremonies to start, danc-ing and drumming. The ceremony would start at 11 pm Togo time.
Some of the men spent their time watching the African football cup final on the only TV in the village. This was also the only house with electricity. Otherwise the village was almost lightless, with only a glimmer of small oil lamps here and there.
The atmosphere became tenser by the minute and if you had half a mind to be afraid there would have been excellent opportunities for the wildest of Hollywood voodoo-horror stories. I however felt perfectly safe and moved in the crowd that became more and more excited, filming. Luckily the Togo TV crew was there for a moment. They had electricity and so I followed the cameraman around and managed to get some colour footage. Otherwise I had to shoot black and white material with night shot.
After the slaughters on the temple court the feast moved into a small square. People started to go into trance. In trance people don’t know what’s happening to them, and therefore the others protect them. I didn’t shoot the ones who were in a trance. The atmosphere was so intense that any unpredicted move might have turned the crown hostile. There was no power in the small camera, so I didn’t get any more trance pictures.
The drumming continued all through the night on the square.
I got up at dawn and went to the river. There the men were cutting up the goats that had been slaugh-tered last night. There were about ten of them. After they had been slaughtered the goats had been burned at the fire to get the hair out and they were completely black. It was a spooky sight. The sun rose and the women brought breakfast to the slaughterers, some kind of rise pudding in a cup.
At around ten in the morning the ceremonies continued. About a dozen goats were slaughtered. The blood was run on the gods and the wriggling carcasses were thrown in front of the drummers on the sand. Then a group of men came jumping on their haunches. They each grabbed a goat’s bloody neck with their teeth, dragging the goat (still jumping on their haunches) and throwing it over their heads using only their teeth and jaws. The act required enormous strength in the jaw, neck and shoulders. It was some kind of greeting to ancestors.
After this I ran out of battery and returned to Villa Karo.
Maybe I also needed a little break.
Later I heard that they had drunk palm liquor heavily – which meant that all the moped drivers were drunk. So even though I had decided to go back at 3 pm to see how they slaughtered a sheep in every house, I ended up not going. In stead I went swimming and dining with the other scholars. But I fell asleep before dinner and missed that too.
Late in the evening the drivers came to Karo to sing out and the next morning to apologize. So it was a really good thing I didn’t go.
On Monday morning we left for Cotonou and Gavie.
On the way we stopped at Quidah, the most famous slave port in Benin and in the little museum that told – need I even say it – the horrible history of slavery. In ancient times this was the kingdom of Da-homey and the local kings sold slaves to the Portuguese. They got paid in alcohol and trinkets, shells from Caribbean especially were used for money.
The slaves were transported through a slave route, ”the road of no return”, into barracks that were guarded by crocodile-filled moats. From the barracks the slaves were put on ships for a two month trip to Brazil. The men were but on their stomachs and the women on their backs for the sexual needs of the seamen. Each person had only as much room as their body took. The slaves also transported voo-doo to South America.
Some of the slaves returned to Africa. They had adopted some of the culinary customs and ceremo-nies of the Indians. This Indian influence can still be seen in African cuisine.
African food is very good; you can buy it from street vendors. A standard portion is corn flour bread with spicy tomato sauce and fish or meat. You eat with your fingers after washing your right hand. Eve-ryone eats off the same plate. The food turns into quite a mush when all the hands have kneaded their corn flour cake dozens of times on the plate. Therefore attentive Africans often give their guests a separate plate, but a shared plate is ok, too. The food served to tourists in restaurants is tasteless and naturally a lot more expensive.
Thursday, February 9th, 2006.
Yesterday we went for a three day ceremony to the village of Gbeffa.
The beginning of the ceremony took place in a temple and they would only have admitted the voodoo-priestess who had joined us. So she ended up not going either, but went with us to a fortune-teller.
I decided not to get my fortune told, for I would have understood everything wrong. Communication here is complicated; it’s a mixture of several languages. The Africans speak miina amongst them-selves. To Europeans they speak French, but they pronounce it in a way that makes it difficult to un-derstand. Then there’s a little bit of English, Finnish etc mishmash.
In Gbeffa I got to see the dark side of voodoo.
There was a god that can kill.
If someone has wronged you (for example stolen from you) you can go to a priest and together you contact a deadly spirit. If the thief doesn’t return what they stole they’ll die. And often they really do die – of horror. The signal for voodoo can be thunder, lightning, a feeling someone is grabbing you etc. And snap: you’re dead.
The body is not buried normally, but is put in a tent that I saw in the village. The body is then left to decompose in the tent or canopy and no one will touch it. A person killed by voodoo is cursed. They also gave us a concrete example from nearby:
A large sum of money had gone missing from a friend’s house where there were a lot of people. Ac-cording to an African proverb if you have too many friends one of them is a thief. The priest worked his magic: the thief will die. The knowledge spread and one night the thief came to the house terrified, sick with fear and returned the money. Mortal fear was a functioning force. The thief was a friend who now is separated from the community. He hangs with the crowd but he’s placed on the fringes, he can’t even eat at the same table with others. Voodoo controls the way people behave, it also protects the community, although the methods are fierce.
Friday, February 10th, 2006.
Today is a day off.
A few days ago I became conscious for a moment of my own being. I noticed that it was incredibly easy to be because I wasn’t thinking of how I felt. The African comes into this world, opens his eyes and looks round. He looks calmly at complicated questions, for a person cannot understand everything. To the question of how the world begun he says “Where the sea ends”. Well, we know that behind every sea is a strand. But when you look at sea you cannot see the strand.
Juha Vakkuri told me right after I came here that a person is never the same after visiting Africa.
I felt that change in me almost with precision. I will wind out later what that means.
Monday, February 29th, 2006.
Paris airport, 8 am.
My spirits are falling. I’m tired and cold. Otherwise I’m ok.
Afterthought
Animism – a spiritualising of nature – has been similar everywhere throughout history. Ancient Finnish religions or Viking sacrificial ceremonies recur in African voodoo-ceremonies. Animal sacrificing is one of the oldest rituals of mankind. The killing of an animal meant for food has developed into a sacred act, a kind of atonement between man and animal. In voodoo-death a person who has broken a taboo is taken over by a magic horror and dies of mortal fear. After a strong and long activation of the sympathetic nerve system follows a parasympathetic counterattack that leads to a cardiac arrest. The result is death. Otteita Katariina Lahden Beninin päiväkirjoista
MAMI WATAN lapset eli vesiäidin kansa
voodoo – salainen portti afrikkalaiseen ajatteluun
Tammi-helmikuussa -06 kiertelin Länsi-Afrikassa, Togossa ja Beninissä ja dokumentoin voodoo-seremonioita paikallisissa kylissä. Voodoo on välittynyt meille lähinnä Hollywood suodattimen läpi. Oikea, elävä voodoo on sekä uskonto, oikeuslaitos että yhteisöä ylläpitävä ja arjen toimia säätelevä kaikenkattava rituaalijärjestelmä. Voodoo on myös viihdettä ja kohtalainen bisnes. Grand Popon seuduilla, Beninissä palvotaan lähinnä Mami Wataa, meren jumalaa. Voodoo kyliä on nelisenkymmentä. Kiertelin mopolla ja ruuhella aina sinne missä kulloinkin tapahtui. Keskeytymätön rummutus, tanssi, transsi - spiritististen meedioiden unitila -innoituksen tuottama haltioituminen , kyky kuvitella eloton elolliseksi, katharsis…tuntuu kuin olisin hipaissut jotain oleellista.
poeettinen transsi
Maanantai 30.01-06
Yhdeksältä tänä aamuna lähdimme Heveen, joen toiselle puolelle.
Kylässä oli kertynyt asioita jotka painoivat erityisesti naisten mieltä ja pappi oli päättänyt järjestää seremonian.
Ensin pappi sekoitti pesuveden – yrttejä ja mausteita – vedellä voideltiin seremoniaan osallistuvat naiset, koko ajan ripoteltiin palmuviinaa kaikkien askareiden ylle. Pienen pienessä temppelissä, maakuopassa, naiset kertoivat papille mikä heidän mieltään painoi. Koko seremoniassa ei ollut jälkeäkään pahansuovasta mustasta magiasta mikä voodoohun lännessä liitetään.
Eräs vanha nainen toivoi, että kaikki hänen lapsensa saisivat töitä ja että rauha säilyisi. Tarkoittiko hän maailmanrauhaa vai rauhaa kylässä ei selvinnyt - mutta kuitenkin.(myöhemmin kävi ilmi, että kysymys oli perherauhasta) Pappi kilkutteli koko ajan kalistinta ja välitti naisen toiveet hengelle. Hän rikkoi kola-pähkinöitä ja kävi lopuksi pudottamassa nurkassa istuvan voodoon päälaella ja suussa olevaan reikään pähkinänpaloja, syötti jumalaa. Jumalan syöttäminen ja juottaminen on monta kertaa päivässä toistuva toimenpide, jokaisella jumalalla on oma maku - useat tupakoivat.
Sitten mentiin ulos ja alkoi arpominen. Naiset istuivat papin ympärillä ja heillä oli kysymyksiä joihin pappi saattoi pähkinänpaloista katsomalla sanoa joko positiivisen tai negatiivisen vastauksen. Jos pähkinänpalat , joita sekoitettiin ja heitettiin kuin arpakuutioita - osuisivat lautaselle kuori ylöspäin vastaus olisi negatiivinen jos hedelmäpuoli ylöspäin – positiivinen. Pähkinöitä arvottiin lautaselle niin kauan, että vastaus oli positiivinen.
Välillä pappi joutui kuitenkin vähän kilkuttelemaan.
Keltaista pulveria ripoteltiin alttarin päälle ja pappi suihkutti suustaan palmuviinaa. Myös seremoniaa seuraavat kyläläiset sekä rummuttajat joivat silloin tällöin palmuviinaa, samoin minä - naiset kiersivät pullojen kanssa.
Teurastus kesti kauan. Uhrieläiminä oli pieni vuohipukki ja kana. Eläimiä voideltiin ja siveltiin vihreillä oksilla sitten jalat sidottiin - sitten taas avattiin - vuohelle oli unohdettu syöttää tuore lehvä ennen teurastusta. Lopulta vuohen kaulaan tehtiin reikä ja veri valutettiin – hitaasti, aivan liian hitaasti – pesuvatiin. Verellä merkittiin jokaisen läsnäolijan isovarvas. Kun pukki ja kana lojuivat henkitoreissaan luulin, että seremonia olisi ohi ja eläimet lopullisesti surmattaisiin. Mutta nythän kaikki vasta alkoi.
Nainen joka oli rukoillut rauhaa meni ensimmäisenä transsiin. Hän päästi kovan huudon, kaatui maahan, repi yläruumiinsa paljaaksi ja jäi kippuraan, jokaista varvasta myöten äärimmäisen jännittyneenä ja vapisi. Muut naiset kannattelivat käsistä ettei hän telonut itseään. Nyt vuohen niskat väännettiin lopulta nurin. Kaikkiaan naisia meni transsiin viisi. Jokaisella oli oma tapansa - oma temppera mentti ja liikekieli. Yksi oli raivotar – hän suorastaan riehui kepin kanssa. Silmät olivat kääntyneet nurin. Eräs nuori tyttö oli poeettinen – hymyili sisäänpäin ja liikutteli hieman käsiään vartalo eteen taivutettuna ja takapuoli pitkällä. Naisten kasvoihin maalattiin valkoisella tuhkalla kuvioita. Nekin olivat kaikilla erilaiset. Eräs hyppäsi puuhun ja alkoi sen jälkeen ikään kuin tanssia mutta tanssi oli outoa, hänellä oli kontakti johonkin jolle hän heristeli sormeaan jne. jne.
Myöhemmin selvisi, että naiset olivat kosketuksissa eri henkiin ja hengen luonne määritteli myös heidän käyttäytymisensä transsissa. Annoimme papille lahjaksi viinapullot ja keksipaketin jotka olimme tullessa matkanvarrelta ostaneet. Seremonian jälkeen oli järkyttynyt, mutta puhdistunut olo. Koko rituaali sujui erinomaisen hyvässä hengessä, yhteenkuuluvaisuuden tunne oli vahva. Tilaisuus kesti n. 3-4 tuntia ja teki valtavan vaikutuksen.
voodoo alttari
Torstai, 2. helmikuuta 2006
Tloundjounlin kylään menimme aamuvarhaisella paikallisella förillä, isolla ruuhella, joka kuljetti matkustajia pientä maksua vastaan joen yli. Voodoo papin nimi oli Wavimi – se tarkoittaa ”kaikki huutavat minun nimeäni”.Olin tavannut hänet eilen seremoniassa ja hän lupasi hankkia minulle suojeluksia.
Astuimme paikallisen oppaan kanssa pienelle pihalle ja riisuimme kengät, polvistuimme hiekkaan kosketimme sormilla maata ja sitten otsaa. Palmuviina oli vahvasti yrteillä maustettua. Sisällä temppelissä - pienen pieni matala ja pimeä huone savimajassa - oli kahdella seinällä jumaluuksia. Toisella seinällä vaaleansinisävyiset monipäiset jumalat, niin kuin saviset sokeritopat jotka kohosivat maasta. Silmissä oli kruunukorkit ja suun kohdalla pieni reikä johon laitettiin sytytetty tupakka. Toisella seinällä olivat jumaluudet jotka suojelivat ihmisten pahoilta töiltä. Nämä jumalat olivat saman muotoisia mutta erittäin synkkiä ja pelottavia.
Mikäli olet tehnyt jotain pahaa näitä jumalia on syytä pelätä, ne voivat aiheuttaa vaikka kuoleman, mikäli et, ei ole myöskään mitään pelättävää.
Pappi alkoi kutsua henkiä paikalle.
Kaikki jumalanpäät saivat tupakan suuhunsa ja niiden päiden päälle pirskoteltiin talkkia, väriainetta, parfyymiä – palmuviinaa suihkeena suusta. Pappi valitsi itse suojelukset, jotka hän valmistaisi. Suojelusten symboleina roikkui seinällä esineitä. Minulle pappi valitsi helminauhan jossa killui siemen, Ilpolle pullon, jonka sisälle hän kaatoi viinaa ja kutsui sitten hengen pulloon. Hän vei pullon suun korvaani ja kysyi kuulenko mitään. Sanoin ensin etten kuullut, mutta koska pappi näytti pettyneeltä, sillä henki oli nyt asettunut pulloon ja rahisi siellä, niin sanoin, että kun oikein tarkasti kuuntelen niin kyllä minä vähän kuulen. Pulloon pitää kaataa giniä ja kun sitä juo kukaan ei voi mitään pahaa. Kaikille pullosta ei saa antaa, vain harvoille ja valituille. En kuitenkaan ymmärtänyt, keitä he olisivat, joten parasta, että Ilpo juo pullosta yksin.
Pappi myös arpoi kuten eilenkin.
Ensin pähkinänkuoret putosivat kaikki kuori päällepäin, eikä se tiedä hyvää. Sitten hän arpoi uudestaan ja nyt kaikki pähkinät putosivat hedelmäpuoli ylöspäin. Jackpot! Se on erinomaisen positiivinen asia. Ilmiöllä on nimikin, zu-bi. Lopuksi pappi antoi listan tavaroista, joita henget haluavat ja jotka täytyy huomiseksi hankkia mm. parfyymia, sekä määritteli suojeluksille hinnan, kalliin, joten opas joutui tinkimään. Tilaisuus kesti pari tuntia ja ilmapiiri oli taas luonnollinen ja leppoisa, vakava kylläkin. Pappi uskoi asiaansa yksinkertaisen itsestään selvästi. Hän ei vakuutellut eikä hänessä ollut mitään teennäistä tai korostavaa. Kaikki oli luonnollista ja taatusti totta.
Perjantai, 3. helmikuuta 2006
Haimme suojeluesineet voodoo – papilta; kolme verellä siveltyä pulloa. Kävi ilmi, että vaikka raha oli tärkeää ja suurin osa maksettiin pimeästi so. niin etteivät paikalle kerääntyneet kyläläiset nähneet, tärkein oli kuitenkin pieni silmälasien pyyhkimiseen tarkoitettu liina, jonka annoin papille. Siinä lukee ”vision express” ja se oli oikein sopiva voodoohun. Tilaisuus kesti kolme tuntia ja kokemus oli niin rankka, että palaan siihen paremmalla ajalla.
Sunnuntai 5. helmikuuta 2006
Siis perjantaina – Wavimin, voodoo-papin, talon ulkopuolella olevan jumalan (sokeritoppaa muistuttava vaaleansininen, primitiivinen pää) eteen oli valkoisesta jauheesta tehty merkki joka kertoi, että talossa tehtiin suojeluksia. Yleensä suojelukset ovat salaisia, sillä jos joku tuntee sinun suojeluksesi hän voi pyrkiä vastatoimin tekemään ne tyhjiksi.
Wavimi oli kerännyt yrttejä ja päällystänyt pullot valkoisella kankaalla ja koristellut kotiloilla. Iso säkki kumottiin kaislamatolle ja pappi ryhtyi lajittelemaan materiaaleja joita hän valitsisi hengen luomiseksi. Pieniä paloja kangasta, nahkaa, kuivuneita eläimiä, jouhta, hiuksia, niintä, kaikkia mahdollista mitä ympäristön jätekasoista löytyy vanhat alushousut mukaan lukien. Papin valitsemista materiaaleista leikattiin pieniä paloja ja avustajat tunkivat ne tikulla pulloihin.
Välillä pappi joi hajuvettä josta hän aikoi suojeluparfyymin tehdä. Pulloin tungettiin kymmeniä ellei satoja paloja eri materiaaleja. Sitten mentiin sisään temppeliin. Kanan kaula katkaistiin ja pullot siveltiin kanan verellä. Kana ei kuollut heti, vaan heitettiin sätkimään hiekalle talon eteen, sen asennolla oli oma merkityksensä, minun piti käydä painamassa jalkani sätkivän kanan päälle sekä kosketettava sitä kädellä .Lopulta kana menehtyi .Se vietiin pataan uhriateriaa varten.
Sisällä temppelissä kutsuttiin välillä henkiä ja vooduiden päitä voideltiin viinalla, jauheilla jne., suuhun pistettiin tupakka. Samat toimenpiteet toistuivat useita kertoja.
Kun kaikki pullot olivat veretty ja toimenpiteitä toistettu uudelleen ja uudelleen, mentiin ulos . Keitetystä uhrikanasta eroteltiin luut ja vietiin jumalille ts. aseteltiin jumalten päiden päälle. Pullojen päälle taitettiin kanojen päät ja niiden päälle lihaa joka piti vielä syödä käsin koskematta, maahan kumartuen.
Kanat, jotka oli keitetty ilman suolaa, söimme sitten paikalle kerääntyneiden kyläläisten kanssa. ”Vision express” oli niin mieluisa, että pappi pyysi vielä kyläläisiä laulamaan kiitoslaulun. Tulin veristen pullojen kanssa kotiin ja vapisin.
Lauantai, 4. helmikuuta 2006
Secon kylä Togon puolella on voodoon varsinainen keskus näillä seuduilla ja siellä tosi ”hienot” temppelit. Pappi, joka puhui hyvää ranskaa ja kuunteli Mozartia, esitteli alttarit ja teki seremonian, jossa tapettiin kaksi kanaa. Maksoin kanoista ja palmuviinasta jne. 7000 CFA.
Minulta riisuttiin omat vaatteet ja puettiin paikalliseen kietaistavaan kankaaseen, myös huivi otettiin pois ja kengät . Pappi teki seremonian joka oli samanlainen kuin edellisessä paikassa; viinaa, talkkia ja värejä kaadettiin jumalien päälle.
Kun tulimme kylään iltapäivällä naiset olivat nuotiolla laittamassa uhriateriaa, juttelivat kaikessa rauhassa ja yhtäkkiä hirveä huuto ja kaikki ryntäsivät kuka minnekin. Nuotiolle on luikerrellut käärme. Pieni mutta erittäin myrkyllinen.
Kylässä seremonia jälkeen söimme riisiä ja hyvin maustettua kalaa, joka oli juuri nostettu joesta.
Pientä, noin seitsenkuista tyttöä valeltiin alastomana lämpimällä vedellä. Vanhempi nainen levitti häpyhuulia ja juoksutti vettä jalkojen väliin jossa näkyi jotain punaista. Sitten lapsi pestiin peppupuolelta myös huolellisesti valellen ja lopulta saippuoitiin, huuhdeltiin ja puettiin kauniisti, vaipat ja pikkuhousut myös. Lapsen tukka oli pienillä lukemattomilla saparoilla ikään kuin merkkipäivänä. Ajattelin olikohan tämä nyt sitä. Olinko tietämättäni nähnyt ja kuvannut ympärileikkauksen jälkeisen tilateen.
Tyttö istutettiin lopulta syyliini, töks! Yhtä varoittamatta haettiin pois kun ateria alkoi.
Kylässä oli tietty talo johon vierailijat sijoitettiin. Sain pienen kalustamattoman huoneen, mutta oli niin kuuma ja pimeässä huoneessa skorpionit ja päivällä nähty käärme vähän arveluttivat joten nukuin lopulta ulkona terassilla jossa nukkuivat myös kaikki muut talossa olleet n. kymmenen henkeä. Kävin ennen nukkumaanmenoa paikallisen ilopillerin avustamana ”suihkussa”- valelemassa vettä päälleni - tyttö nauroi katketakseen kun näki kuunvalossa kelmeän nahan.
Kukonlaulun aikaan - kirjaimellisesti - sillä kukko rääkyi korvan juuressa, isäntä avasi radion ja alkoi yleinen pulina.Yhtä aikaa mennään nukkumaan, yhtä aikaa herätään , kaikki tehdään yhdessä. Puhetyyli on myös yleensä sopuisa paitsi silloin kun joku saa raivarin tai on liian kännissä ja ryhtyy räyhäämään – yleensä vaimolleen. Vaimon hakkaaminen on myös lauluissa suosittu, tosin naureskeltu aihe.
Soitin Togon puolelta kotiin, kun siellä on aina kenttää. Onneksi kameran laturin tuominen Suomesta näyttää onnistuvan, muuten olisi ollut tosi sääli, sillä tämä on kuvaajan paratiisi. Ei vain videointi, vaan nimenomaan valokuvaaminen on erityisen kiinnostavaa.
Jouduin siis välillä palaamaan mopolla kotikylään hoitamaan asioita Suomeen – ja purkamaan päätä.
On pakko kirjoittaa, muuten menee ajatus tukkoon, vastaanottokyky lamaantuu ja koettu unohtuu.
Jatkan iltapäivällä retkeä.
Keskiviikko, 8. helmikuuta 2006
Secon juhlat olivat Djagli jumalan 99.syntymäpäivä. (1905 kylässä oli ollut paljon epäonnea ja asukkaat päättivät rakentaa noituuden vastavoimana tunnetulle Djagli-voodoolle alttarin.)
Väkeä oli kokoontunut sadoittain ympäri rannikkoa. Jumalat oli nyt puettu niinihameisiin. Ihmisiä ahtautui temppelin sisäpihalle odottamaan seremonioiden alkamista, tanssimaan ja rummuttamaan. Seremonia alkaisi illalla klo 23 Togon aikaa.
Osa miehistä vietti odotusajan katsomalla kylän ainoasta televisiosta Afrikan maiden jalkapallomestaruusloppuottelun, tämä oli myös ainoa talo jossa oli sähkö. Muuten kylä oli lähes pimeä, vain pienet öljytuikut siellä täällä.
Tunnelma tiivistyi koko ajan ja mikäli olisi saanut päähänsä ruveta pelkäämään kaikki edellytykset mitä hurjimpiin hollywoodin voodoo kauhujuttuihin olivat olemassa. Tunsin kuitenkin oloni täysin turvalliseksi ja liikuin kiihtyvän väkijoukon seassa kuvaamassa. Onneksi paikalla oli vähän aikaa Togon televisio ja heillä oli sähkö. Kuljin kuvaajan perässä ja sain näin värikuvaa. Muuten jouduin kuvaamaan nigthshotilla musta -valkoista.
Temppelin pihalta teurastusten jälkeen juhlat siirtyivät pienelle aukiolle. Väki alkoi vaipua transsiin. Transsin saavuttanut ei itse tiedä mitä hänelle tapahtuu ja siksi muut suojelevat häntä. En videoinut transsiin vaipuneita. Tunnelma oli niin tiivis, että mikä tahansa arvaamaton liike olisi voinut kääntää väkijoukon mielialat vihamielisiksi. Pikkukamerassa minulla ei ollut virtaa, joten transsikuvia en saanut lisää.
Koko yö aukiolla rummutettiin.
Nousin auringonnousun aikaan ja menin joen rantaan. Siellä miehet paloittelivat yön aikana teurastettuja vuohia. Niitä oli kymmenkunta. Vuohet oli teurastusten jälkeen poltettu nuotiolla jotta niistä saadaan karva pois ja olivat aivan mustia. Näky oli aavemainen. Aurinko nousi ja naiset toivat teurastajille aamiaista, jonkinlaista riisivelliä kupeissa.
Aamulla klo 10 tienoilla seremoniat jatkuivat. Vuohia teurastettiin toistakymmentä. Veret valutettiin jumalien päälle ja sätkivät raadot viskattiin rummuttajien eteen hiekalle. Sitten joukko miehiä tuli hyppien kyykyssä ja tarttui hampailla vuohen veriseen kaulaan, raahasi vuohta edelleen kyykyssä hyppien ja heitti sen sitten kaaressa päänsä yli, vain hampailla ja leukaluilla, käsiä ei käytetty. Temppu vaatii hirvittävät voimavarat leukaperissä, niskassa ja hartioissa. Se oli jonkinmoinen tervehdys esi- isille.
Tämän jälkeen minulta loppui akku ja lähdin takaisin Villa Karoon.
Ehkä tarvitsin myös pienen breikin.
Kuulin myöhemmin että palmuviinaa oli juotu ankarasti , se tarkoitti sitä, että kaikki mopokuskit olivat kännissä. Joten vaikka olin päättänyt klo 15 lähteä takaisin katsomaan kuinka joka talossa teurastetaan lammas, en mennyt. Sen sijaan menin uimaan ja stipendiaattien kanssa syömään. Simahdin kuitenkin täysin ennen ruokailua ja myöhästyin sieltäkin.
Myöhään illalla mopokuskit tulivat sitten hoilottamaan Karoon ja seuraavana aamuna pyytämään anteeksi. Joten tosi hyvä etten enää mennyt.
Maanantai aamuna oli lähtö Cotonouhun ja Gavieen.
Matkalla kävimme Quidahissa, Beninin tunnetuimassa orjasatamassa ja pienessä museossa, joka kertoi orjuuden – tarvitseeko edes sanoa – kammottavaa historiaa. Täällä oli ammoin Dahomeyn kuningaskunta jonka kuninkaat möivät orjia portugalilaisille. Maksuna oli viinaa ja helyjä, etenkin Karibialta tuotuja simpukoita, ne olivat rahaa.
Orjat kuljetettiin ns. orjatietä ,”tietä jolta ei ole paluuta” myöten kasarmeihin joissa oli krokotiilien vartioimat vallihaudat. Kasarmeista heidät lastattiin laivoihin kahden kuukauden matkalle Brasiliaan. Miehet asetettiin vatsalleen, naiset selälleen laivamiesten seksitarpeita varten, kullakin oli tilaa vain makuumitan verran. Orjat veivät myös voodoon mennessään latinalaiseen Amerikkaan.
Osa orjista palasi Afrikkaan. He omaksuivat intiaanien ruokatapoja ja seremonioita. Tätä intiaanivaikutusta on afrikkalaisessa ruuassa edelleenkin.
Varsinainen afrikkalainen ruoka on erittäin hyvää, sitä saa katukeittiöistä. Yleensä maissijauho kakku ja jotain kirpeää tomaattikastiketta sekä kalaa tai lihaa . Ruoka syödään sormin. Ensin oikea käsi pestään. Kaikki syövät samalta lautaselta. Ruoka on lopulta aikamoista mössöä kun kädet ovat kymmeniä kertoja hieroneet maissikakkua kastikkeeseen. Siksi huomaavaiset afrikkalaiset antavat vieraalle usein oman lautasen, mutta kyllä se yhteiseltä lautaseltakin sujuu. Turisteille tarjottava ruoka ravintoloissa on paljon mauttomampaa ja tietysti hirvittävästi kalliinpaa.
Torstai, 9. helmikuuta 2006
Eilen olimme Gbeffan kylässä jossa on kolmipäiväiset seremoniat.
Seremonian alkuosa suoritettiin temppelissä joten meistä olisi päässyt sisään vain joukkoomme liittynyt voodoo-papitar. Hänkään ei sitten mennyt, vaan lähti kanssamme ennustajalle.
En kuitenkaan ottanut ennustuksia, sillä olisin ymmärtänyt kaiken väärin. Kommunikaatio on monimutkaista ja monen kielen sekoitusta. Afrikkalaiset puhuvat keskenään miinaa. Eurooppalaisille he puhuvat ranskaa, lausuvat kuitenkin niin epäselvästi että ymmärtäminen on vaikeaa. Sitten vähän englantia ja suomea jne. sekasotkua.
Gbeffan kylässä valottui myös voodoon pimeä puoli;
Siellä oli jumala joka voi tappaa.
Jos joku on tehnyt sinulle väärin esim. varastanut voit mennä papille ja te otatte yhteyden tappavaan henkeen. Mikäli varas ei palauta varastamaansa hän kuolee. Ja usein todella kuolee - kauhusta . Voodoon singnaali voi olla ukkonen , salama, tunne siitä että sinuun tarraudutaan jne. ja naks, henki pois.
Kuolleen ruumista ei haudata normaalisti vaan pannaan telttaan, jollaisen näin kylässä. Teltassa tai katoksessa ruumis saa sitten hajota, eikä kukaan koske siihen. Se jonka voodoo on tappanut on kirottu. Kerrottiin myös konkreettinen esimerkki varsin läheltä.
Tuttavien talosta, jossa kävi paljon vieraita, oli hävinnyt iso summa rahaa. Afrikkalainen sananlasku sanoo, mikäli sinulla on liian paljon ystäviä, yksi heistä on varas. Pappi teki taiat; varas kuolee.
Tieto levisi ja yhtenä yönä varas tuli kauhuissaan, pelosta sairaana ja toi rahat takaisin. Kuolemanpelko oli toimiva voima. Varas oli ystävä joka on nyt suljettu yhteisön ulkopuolelle. Hän hengailee porukoissa, mutta hänet on laitettu vähän syrjemmälle - ei saa tulla edes samaan ruokapöytään. Voodoo säätelee yhteisön käyttäytymistä, myös suojaa sitä, vaikka keinot ovat rajut.
Perjantai, 10. helmikuuta 2006
Tänään on vapaapäivä.
Pari päivää sitten havahduin hetkeksi kuuntelemaan omaa olotilaani. Huomasin että on tavattoman helppo olla koska en mieti miltä minusta tuntuu. Afrikkalainen tulee tähän maailmaan, avaa silmänsä ja katsoo. Monimutkaisiin kysymyksiin hän suhtautuu tyynesti ; ihminen ei voi kaikkea ymmärtää. Kysymykseen miten maailma on syntynyt hän vastaa ”mihin päättyy meri”. No, me tiedämme että jokaisen meren takana on ranta. Mutta kun katsoo täällä merelle sitä rantaa ei näy.
Juha Vakkuri sanoin heti tänne tultuani, että ihminen ei ole enää sama Afrikassa käytyään.
Itsessäni koin tuon muutoksen lähes kellon tarkkuudella. Mitä se tarkoittaa, selviää myöhemmin.
Maanantai, 20. helmikuuta 2006
Pariisin lentokenttä klo 8.00 aamulla
Mieliala laskee. Väsyttää. Paleltaa. Muuten ihan OK.
Jälkisanat
Animismi- luonnon sielullistaminen – on ollut samankaltaista kaikkialla ja kaikkina aikoina. Suomalaiset muinaisuskonnot tai viikinkien uhriseremoniat toistuvat afrikkalaisissa voodoo -menoissa.
Eläinuhrit ovat ihmiskunnan vanhimpia rituaaleja; ruuaksi tarkoitetun eläimen teurastuksesta on kehittynyt pyhä toimitus. Jonkinlainen sovitus ihmisen ja eläimen välillä.
Voodoo- kuolemassa tabua rikkonut henkilö joutuu maagisen kauhun valtaan ja kuolee kuolemanpelkoon. Voimakkaan ja pitkäkestoisen sympaattisen hermoston aktivoitumisen jälkeen parasynpaattinen hermosto tekee vastaiskun, mikä johtaa sydämen pysähtymiseen. Lopputuloksena on kuolema.